Olimme matkalla helikopterilla, tai pinellä lentokoneella saaressa sijaitsevaan mökkiin. Oli kevät talvi. Jäät alkoivat juuri sulaa. Matkalla oli mieheni ja lapsiani, miehen siskon poika. Jään yli lenteässämme näin hevosen rekineen jäällä. Pelkäsin sen puolesta heikkoja jäitä ja pian jää pettikin sen alla. Mies kyydissä ei oikein hyvin osannut uida. Ennen kuin ehdin reagoida miehen siskon poika sanoi, että nyt on käännyttävä auttamaan. En ymmärtänyt, kuinka voisimme heikolle jäälle laskeutua ja olin nolona, kun en itse uskaltanut avuksi. Mutta pian näimmekin rannasta jonkun uivan avuksi, päästeli hevosen valjaista ja auttavan kuskiakin. Tunsin, että vesi ei onneksi ollut kamalan kylmää. Pohjassa oli kuin dyyni, hevonen ja ihmiset pystyivät levähtämään ennen rantaan uimista. Olin samanaikaisesti sekä katselija että tunsin jäisen veden, tunsin, että hevonen ei ollut epätoivoinen, tunsin kuskin tunteen pelastumisesta. Tunsin myös pelastajan vahvuuden ja ripeyden ja voiman. Ja sen että itse en olisi noin voimakas. Tunne oli vain toteava, mitään kateutta tai kilpailumieltä ei ollut. Jään, veden, ilman värit olivat kirkkaita, selkeitä, kauniita. Valo oli juuri sellainen kuin keväällä onkin. Kontrastit vahvoja, valo sinertävää, jää puhdasta. Jatkoimme matkaan saareen. Poistuimme laivasta ruuhkassa ja menimme mökkiin. Siellä huomasin, että oli hukannut käsilaukkuni. Mieheni motkotti, että aina minun tavaroitani pitää etsiä ja aina hukkaan kallisarvoiset tavarat. Kyseli, milloin laukku oli vielä ollut matkassa. Enkä tietenkään muistanut - olin ollut liian keskittynyt jäällä tapahtuvaan seikkailuun. No palasin takaisin lentokoneelle ja siinähän laukku kökötti tarttuneena mutkassa kaiteen päälle. Olin iloinen, että se löytyi. Itseasiassa tiesin sen löytäväni, niin kuin aina tiedän hukatuista tavaroista mielessäni, silloin kun ne löytyvät. Lapsiltakin varastetuista pöyristä, potkukelkoista, autostakin tiedän aina, milloin se kyllä löytyy ja mikä on loppullisesti hukattu. Minun piti ruveta tutkimaan, onko rahat ja kortit tallella, mutta olin tietävinäni, ettei kukaan ollut laukkua edes huomannut. Unen sävy oli omien toimien epäonnisuus ja tämä oma huolimattomuus ja kykenemättömyys pitää asioistaan huolta. Mutta toisaalta myös asioiden korjaaminen oli onnistunutta. Kuitenkin hieman ikävä olo unesta jäi kaikesta huolimatta. Noin häitäisenä unen tukitsijana ajattelisin, että alkavan työviikon ahdistus painoi päälle, mutta muutakin unessa oli...