Eräs lapsuudesta asti toistuvia uniteemoja on minulla ja varmasti sinullakin uiminen. Lapsuudessa tärkeää oli päästä luonnonveteen ja että pääsee uimaan kauas, ulapalle asti. Tällainen uni virkisti, oli odotettu ja toivottu ja hiukan sama asia kuin lentounetkin.

Tällä kertaa olin hieman samanlaisissa maisemissa kuin syntymäpaikkani oli Karjalassa, kuiva vanhoja mäntyjä harvakseltaan kasvava kangas. Siellä luikerti hiekkamaahan kaivauteena sokkeloinen uimapaikka kuin vedellä täyttyneet juoksuhaudat.

Mieheni houkutteli minut uimaan, kertoi, että vesi on lämmintä kuin kesäaikaan.  Selvästi oli kuitenkin syksyisempää, ruoho rusehtavaa, ilma viileä. Mutta vesi oli lämmintä. Minusta oli hieman hankalaa uida kapeissa kanavissa, mutta vesi oli puhdasta ja tuntui "kuivan maan hyvältä vedeltä.

Sitten uimaan tuli myös kuopukseni. Hän oli unessa reilusti 10-vuotias. Seurasin hieman huolestuneena hänen uimistaan, halusin varmistella, että osaa uida. Ja huomasin, että kyllä pärjää vedessä.

Vastaan ui kaksi nuorta miestä. Ottivat lapseni käsiensä väliin kuin kultatuoliin. Mietin hiukan epäluuloisesti, onkohan nuorukaisiin luottamista, mutta näin, ettei ollut mitään hätää. Tyttö jatkoi uimistaan nuorukaisten seurassa mutkan taakse.

Uni ei ollut tyypillinen virkistysuni, vaan unen tunnelma oli lievästi huolestunut. Toisaalta vastaisena elementtinä oli vanha paksurunkoinen, mänty. Se levitti kuivaa raikasta tuoksuaan, suojasi isolla oksistollaan uimareita, antoi ihmeellisen tuttuuden ja suojan tunteen.